Sivu 1/1
Tehot uupuu - ahtaako turbo?
Lähetetty: 28 Heinä 2021, 09:46
Kirjoittaja yason
Vihdoin jotain vikaa omassakin Outbackissa. Olen tässä pitkin kevättä havainnut ajoittaisia hyytymisiä, jotka ilmenevät ikään kuin regeneroinnin tavoin. Eli kulutus nousee ja auto ei jaksa vetäistä moottoritiellä mäkeä ylös kutosella. Sitten taas toimii enemmän tai vähemmän paremmin.
Auto seisoi nyt kuukauden ja eilen, kun heitin sillä lenkin, tuntui kuin turbosta olisi ahdot hukassa.
Ei vikavaloja eikä samanlaista tehottomuutta kuin "hengetön alakierroksilla" -ketjussa, mutta fiilis on sama kuin ajaisi ahtamatonta dieselkonetta. Eli ei jaksa kiihtyä 2000 rpm yläpuolella ja maantienopeuksissa kuin korkeintaan hiljalleen. Jossain 3500 rpm jälkeen tulee selvä, mutta pieni voiman tunne, mutta ei turbopotkua eikä siltikään jaksa kiihdyttää ylämäkeen. Kulkee kyllä 120-130km/h, mutta sinne pääseminen kestää ja kestää kuin vanhalla vaparidieselillä ikään. Loggaan tänään torquella ahtopaineet moottoritielle kiihdyttäessä, että miltä näyttää tai onko niitä edes. Liikkeellelähtöihin riittää voimaa ja taajamanopeuksilla ei ole vaikeuksia pysyä liikenteen mukana, mutta turbo ei tutulla tavalla potkaise.
Tulee mieleen esimerkiks jumittava turbon hukkaportin aktuaattori. Eikös näissä ollut myös muuttuvageometrinen turbo? Ohjaako siipiä/hukkaporttia jokin alipaineella vai sähköllä toimiva aktuaattori? Mitä tyyppivikoja Subarun turboissa yleensä on? Alipainevuotoja, solenoidivikoja, siivekkeiden jumittamisia? Näitä voisin tarkistella ennen kuin saan auton talliin ja pääsen purkamaan enemmän.
Jumittava EGR oireilisi varmaan Subarussakin eri tavalla ja todennäköisesti vikavaloja ja -koodejakin saisi näkyviin.
Jos auto taas koittaisi tehdä hiukkassuodatinpolttoa jatkuvasti, niin sieltäkin tulee kyllä sitten dpf-vikakoodit aika pian.
Re: Tehot uupuu - ahtaako turbo?
Lähetetty: 28 Heinä 2021, 15:12
Kirjoittaja yason
No ahdothan matelee aika nollilla, 0-1 psi normaaliajossa. Jos oikein runttaa, saa ehkä muutaman psi:n ja siinä 3500 rpm piikin jälkeen ne saa pomppaamaan hetkeksi jopa 10 psi:hin.
Pari kertaa ajon aikana huomasin, että turbo potki. Jos aiemmin toimi normaalisti ja välillä puolivillaisesti, niin nykyisin ahtaa puolivillaisesti hetken ja muuten ei oikeastaan ollenkaan. Jonkinlaisesta jumittamisesta täytyy olla kyse, koska välillä toimii. Jos olis ahtovuotoa jossain, niin sehän vuotais aina saman verran samoilla ahdoilla.
Jatkotutkimuksiin.
Re: Tehot uupuu - ahtaako turbo?
Lähetetty: 03 Elo 2021, 09:56
Kirjoittaja teuski
Oma Fore on aina suhissut kun ahdot nousee reilummin. Maksimiahdot on ollut 1,3bar. Vihdoin innostuin pohtimaan, että vuotohan siellä täytyy olla. Oli yksi klemmari löysällä välijäähyn päässä. Kiristin ja nyt ei suhise ja ahtaa 1,6bar.
Re: Tehot uupuu - ahtaako turbo?
Lähetetty: 03 Elo 2021, 10:59
Kirjoittaja yason
teuski kirjoitti:Oma Fore on aina suhissut kun ahdot nousee reilummin. Maksimiahdot on ollut 1,3bar. Vihdoin innostuin pohtimaan, että vuotohan siellä täytyy olla.
Juu, tää on ihan peruskauraa näiden kanssa. Jos ahtoputkessa on ylipäänsä öljyhikoilua päällä, se vuotaa jostain. Motonetistä silikoniletkua tilalle ja kunnon klemmarit ni pysyy pihinät koneessa. Mutta tää on tässä tapauksessa jo hoidettu pari vuotta sitten.
teuski kirjoitti:Oli yksi klemmari löysällä välijäähyn päässä. Kiristin ja nyt ei suhise ja ahtaa 1,6bar.
Kantsii seurailla, että dpf pääsee tekemään poltot hyvin lähitulevaisuudessa. Epäilen, että mulla dpf:n tuhkaantuminen johtui siitä, kun ajelin aikani vuotavalla ahtoputkella, kun se ajallisesti osui aika hyvin yksiin sen kanssa.
Re: Tehot uupuu - ahtaako turbo?
Lähetetty: 03 Elo 2021, 11:33
Kirjoittaja teuski
yason kirjoitti:
Kantsii seurailla, että dpf pääsee tekemään poltot hyvin lähitulevaisuudessa. Epäilen, että mulla dpf:n tuhkaantuminen johtui siitä, kun ajelin aikani vuotavalla ahtoputkella, kun se ajallisesti osui aika hyvin yksiin sen kanssa.
Mites tota DPF:n valoa pitäisi tulkita?
Se on muutaman kerran syttynyt ja kohta sammunut.
Re: Tehot uupuu - ahtaako turbo?
Lähetetty: 03 Elo 2021, 12:03
Kirjoittaja yason
teuski kirjoitti:yason kirjoitti:
Kantsii seurailla, että dpf pääsee tekemään poltot hyvin lähitulevaisuudessa. Epäilen, että mulla dpf:n tuhkaantuminen johtui siitä, kun ajelin aikani vuotavalla ahtoputkella, kun se ajallisesti osui aika hyvin yksiin sen kanssa.
Mites tota DPF:n valoa pitäisi tulkita?
Se on muutaman kerran syttynyt ja kohta sammunut.
En tiedä, mutta jos se jää palamaan tai jopa peräti jää vilkkumaan, niin jotain on pysyvästi ongelmana ja jotain pitää tehdä. Osaiskohan tuo syttyvä ja sammuva valo varoittaa, että poltto on kesken ja koneen kuormitus laskee, eli antais vinkkiä jatkaa motarilla?
Mainittakoon, että mulla ei syttynyt tuo valo kertaakaan kolmeen vuoteen ennen kuin dpf tuli täyteen.
Jos oot vaihtanu öljyt, pitää tehdä öljynvaihtoilmoitus ohjekirjan mukaisilla tempuilla, että ecu osaa resetoida oil dilution -suhteen. Jos ei oo resetoitu, se luulee että öljyssä on liikaa dieseliä ja dpf-valo syttyy.
Heitä Torqueen noi pidit täältä
https://obd2australia.com.au/subaru-die ... -forester/" onclick="window.open(this.href);return false;
DPF Regen cycle on
Soot accumulation ratio
Cumulative ash ratio
Distance since last regen
Distance to oil change
DPF Regen Count
DPF Regen Attempt Count ;
Ash ratio kertoo käytännössä dpf:n eliniän. Mulla tais olla jotain 70% paikkeilla, kun auto ei saanut enää poltettua itseään puhtaaksi ja piti pestä pönttö. Jos regenerointiväli on kovin pieni ja regen-laskurissa monta polttoa, niin jotain on pielessä. Etenkin jos yrityksiä on paljon... Itse laskeskelin, että regenerointeja on omassani laskurin ja matkamittarin mukaan tehty n. 700-800 km välein.
Re: Tehot uupuu - ahtaako turbo?
Lähetetty: 09 Elo 2021, 13:19
Kirjoittaja teuski
No nyt vilkkuu DPF-valo. Ja noita PIDejä en saa näkymään...
Mitäs nyt?
Olisi varmaan aika ohjelmoida ja tyhjentää koko pönttö, mutta kuka tekisi ohjelmointeja täällä Satakunnan suunnalla?
Re: Tehot uupuu - ahtaako turbo?
Lähetetty: 09 Elo 2021, 13:28
Kirjoittaja yason
Nollaa oil dilution nyt alkuun, josko se johtuis ihan vaan siitä, mutta pakkopoltto vois olla sen jälkeen eka askel.
Re: Tehot uupuu - ahtaako turbo?
Lähetetty: 09 Elo 2021, 13:42
Kirjoittaja teuski
Miten se nollaus tapahtuu? Saako tehtyä jollain kotisoftalla? FreeSSM? Jonkun kaapelin taisin joskus tilata mutta en oo koittanut.
Netistä löytyi ohjeita, mutta mulla ei ole ajotietokonetta jossa olis valikko eikä se takalasinlämmittimellä ja parkeilla kikkailukaan toimi...
Edit: piuha löytyi, asenson freeSSM:n ubuntun päällä virtualboxilla pyörivään winxp:n mutta ei saa yhteyttä autoon.
Kokeilin piuhaa myös puhelimessa JDMScanilla, sama juttu. Molemmat kyllä löytää piuhan mutta ei autoa...
Re: Tehot uupuu - ahtaako turbo?
Lähetetty: 09 Elo 2021, 16:20
Kirjoittaja yason
Takalasinlämmitin + parkit toimii mulla (ihan ohjekirjassa on ohjeet mun Outbackissa), sillä oon oil dilutionin resetoinu.
Re: Tehot uupuu - ahtaako turbo?
Lähetetty: 09 Elo 2021, 16:46
Kirjoittaja teuski
Pistätkö vielä sun version proseduurista niin kokeilen?
Jossain näin maininnan että toimisi vain EURO5-koneissa.
Tiladin jo uuden piuhankin. Ja kun tilanne vaatii nopeita toimenpiteitä niin varasin huomiseksi optimointiajan

Re: Tehot uupuu - ahtaako turbo?
Lähetetty: 09 Elo 2021, 18:30
Kirjoittaja yason
teuski kirjoitti:Pistätkö vielä sun version proseduurista niin kokeilen?
Jossain näin maininnan että toimisi vain EURO5-koneissa.
Tiladin jo uuden piuhankin. Ja kun tilanne vaatii nopeita toimenpiteitä niin varasin huomiseksi optimointiajan

Piru on Subbe on tallilla nyt turbon irrotuksessa, ni ohjekirjakin on siellä. Laitan myöhemmin, josko siitä enää hyötyä silloin on...
Optimointi näköjään nopeuttaa kaikkea

Mistä tilasit, mitkä speksit ja mihin hintaan?
Re: Tehot uupuu - ahtaako turbo?
Lähetetty: 18 Elo 2021, 16:07
Kirjoittaja teuski
Nyt on uusi piuha, oil dilution nollattu ja näyttää 0 mutta vieläkin dpf-valo vilkkuu. Alkoi siis vilkkumaan ennen optimointia ja vilkkuu edelleen...
Mitään vikakoodeja ei näy.
Pakokaasun lämpöanturit alkoivat molemmat näyttää koko ajan 700 softauksen jälkeen. Voisko vilkutus johtus siitä? Jos olisi alunperin vilkuttanut oil dilutionista...
Re: Tehot uupuu - ahtaako turbo?
Lähetetty: 23 Syys 2021, 20:54
Kirjoittaja yason
Vihdoin turbo pöydällä. Työt haittaa harrastuksia.
Alipainekellon ja geometrian säätövivun linkki oli varsin ruosteessa ja liikkui sen verran nihkeästi, että saattoi yleinen ahdon puute (ja satunnainen ahtaminen) johtua ihan siitä. Mutta nyt kun osat on erillään, niin näyttääkö tuo videolla oleva säätövipu toimivalta vai onko siellä ehkä jotain irti?
https://www.youtube.com/watch?v=NNx1F2H0GDU" onclick="window.open(this.href);return false;
En näe, mitä siellä sisällä liikkuu, jos mitään, mutta tuo vipu liikkuu ihan kevyesti ja kilisee jotain vasten. Normaalia?