Tapatalk-plugin pitäisi toimia taas. Hae tapatalk-sovelluksessa sivuston nimellä "subaru club finland". Jos ongelmia ilmenee, laita ystävällisesti viestiä clubin info sähköpostiin.
2010 Legacy diesel koneremonttiin
2010 Legacy diesel koneremonttiin
Niinpä niin, 90 000 ajettu auto ja puolimoottori Japanin tilauksessa, eihän niitä lähempää löydy. Moottorin takapäästä kuuluu kolinaa, luultavasti se 5. runkolaakeri pettänyt. Auton olen omistanut viime joulukuusta ja ajanut 10 000 km.
Kerron matkan varrella ilmaantuneista oireista, ehkä joku diesel-subarua etsivä voi olla koeajolla korva tarkkana.
1. Kytkintä pohjaan painaessa alkoi kuulua pientä naputusta. Painelaakeri, ajattelin. No näissä on alimitoitettu kytkin ja vaihdetaan joskus kun oireet pahenevat.
2. Ääni voimistui vähitellen. Taitaakin olla 2-massavauhtipyörä rikki, nekin pettävät usein. Edelleen ääni kuului vain kytkintä painettaessa.
3. Naputus kuuluu jo poljin ylhäällä, kun tarkemmin kuuntelee.
Tässä vaiheessa laatikko otettiin irti ja uusittiin vauhtipyörä sekä kytkin. Vauhtipyörä oli ns. täysin valmis ja kytkinkin aika kulunut.
4. Mutta voi, ei ääni kadonnutkaan. Kuuluu jopa selkeämmin, kun moottorin käynti on tasaisempi vauhtipyörän vaihdon jälkeen.
5. Subaru-korjaamo tekee diagnoosin ja asiakas miettii, mistä taikoa 10 000 euroa.
No, auto on edelleen ajossa, lähellä kotia, ja tarkkakorvaiseksi muuttunut omistaja kuuntelee stetoskoopilla potilaan vointia aamuin sekä illoin, ettei tulisi täystuho konehuoneeseen. Osat tulevat joskus ja korjaamo vaikuttaa osaavalta. Selvityksessä on miten hinta jaetaan takuu/myyjä/maahantuoja/asiakas kesken, siitä ei toivottavasti tarvitse avautua tällä foorumilla. Pitipä sattua, mutta kesä tulee kuitenkin.

Legacy 2010 stw diesel
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
Onko kyseessä MY10, eli uutta korimallia?
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
Runkolaakeri pettänyt ja "No, auto on edelleen ajossa" WTF ?
Ruotsissa on useampi pikkukilsoilla ajettu diesel subaru purussa, sieltä niitä osia saa..
Ruotsissa on useampi pikkukilsoilla ajettu diesel subaru purussa, sieltä niitä osia saa..
http://www.molsapictures.fi
Subaru Forester XE TD -09
EX Subaru impreza Sti Type-ra 555 Limited
EX Subaru Impreza sti -97 "wasabi"
Subaru Forester XE TD -09
EX Subaru impreza Sti Type-ra 555 Limited
EX Subaru Impreza sti -97 "wasabi"
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
Jos siitä on tosiaan se runkolaakeri mennyt, niin luulis tämän saman konetaakuun koskevan myös nyt niitä uudempia eli 6v/200tkm. Mutta omaan korvaan ei ole kyllä kantautunut että noista uuden korimallin koneista olis laakereita mennyt.
Ikinä ennen ei oo sattunut, ja taas tapahtu
Subaru Outback 3.0r -09 (big bloki)
Subaru Outback 2.5 -08 470tkm and still going!
Lynx Rave RE 850 -20 / Lynx Rave 600ss -10
Ex.Subaru Legacy STW boxerdiesel -08 Ex.Subaru legacy B4 RSK -99
Subaru Outback 3.0r -09 (big bloki)
Subaru Outback 2.5 -08 470tkm and still going!
Lynx Rave RE 850 -20 / Lynx Rave 600ss -10
Ex.Subaru Legacy STW boxerdiesel -08 Ex.Subaru legacy B4 RSK -99
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
Kyllä se pitäisi mennä tehtaan piikkiin jos minunkin autosta meni. Omat kokemukset löytyy tuosta toisesta topicista. Minun omani on siis my08 Outback.
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
Olen myös ollut siinä uskossa että moottoriongelmat olisi ollut jo ohi 2010 vuosimalleissa. Toisaalta jos otetaan 1000 samanlaista moottoria, niin kai niistä parin pitää hajota ennen aikojaan. Taisi sattua kohdalle toinen niistä parista.
Ei syytä huoleen Juhiss, auto seisoo tallissa varalla jos esimerkiksi lapsi pitää hakea tarhasta ja sataa kaatamalla vettä. Vaikka voihan se mylly leikata kiinni koska tahansa, noilla oireilla. Auto on vähintään kuukauden pois käytöstä ja kesäkuussa pitäisi mennä autolla Eurooppaan.
Jappi, auto on ns. uutta korimallia, otettu käyttöön 9/2010. En ole asiantuntija mutta vaihtuiko malli loppuvuodesta 2009? 2010 moottoreita ei taida jatkotakuut koskea, näin ainakin korjaamolla sanottiin. Onneksi ei kai tarvitse maksaa kaikkea itse mutta se sulkee käytetyn koneen pois vaihtoehdoista. Kopio huoltokirjasta on maahantuojalla ihmeteltävänä, katsotaan mitä sieltä kuuluu.

Minun tapauksessa levisi jo toinen alakerta. Ensimmäinen levinnyt 29tkm ajettuna ja toinen nyt 138tkm ajettuna. Omasta lähti myös huoltokirjat sun muut tiedot maahantuojalle ja sitä kautta tehtaalle.
Minulle sanoivat paikallisella subarulla että useimmiten ne koneet jotka on lauennu niin niistä on myös mennyt kytkin. En nyt muista mitä höpötti tarkalleen (taisi olla omia päätelmiä tai huomioita näistä tapauksista) mutta jotain semmosta että se kytkimestä tai vauhtipyörästä lämpö vaikuttaisi siihen laakerin kestävyyteen. Itse en osannut mokomaan teoreemaan mitään sanoa.

Aika säälittäviä nää uudehkojen Subaruiden kattilat oli sitten Bensa turbo tai Diesel, onkohan esim yhtään MY08 STi:tä mistä ei alakerta olis kajahtanut saatikka sitten näitä Dieseleitä.
Jos ei huoltokirja ole kunnossa niin aika riski on ostaa käytetty Diesel Subaru, bensa kattilan kun sentään korjaa "pikkasen" edullisemmin...
Jos ei huoltokirja ole kunnossa niin aika riski on ostaa käytetty Diesel Subaru, bensa kattilan kun sentään korjaa "pikkasen" edullisemmin...
_________________________________________
- WRX STi Type R MY99
- Legacy GT-B MY99
- Mazda RX7 FD LS1 MY94
- WRX STi Type R MY99
- Legacy GT-B MY99
- Mazda RX7 FD LS1 MY94
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
3000 km uudella puolimoottorilla takana. Ajettiin Ruotsin ja Tanskan läpi Pohjois-saksaan ja moottori pelasi hienosti, kaikista kovimmat löylyt autobahnalla jätettiin ensi reissulle. Auto oli yhden (!!) viikon Autokorjaamo Rantakareella Keravalla. Ensimmäinen kokemus heidän korjaamostaan ja homma toimi erinomaisesti . Koko remontti meni maahantuojan/tehtaan piikkiin eli ei kuluja, kun paikallisjunassakin pääsee lastenrattaiden kanssa ilmaiseksi. 
Legacy 2010 stw diesel
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
Nelos kohtaan menin samalla kaavalla, mutta vitosesta jatkan itse eteenpäin. Osat on tilattu ja huomenna alkaa purku. Viestin aloittajalta haluaisin kysyä(tai miksi ei muiltakin keneltä on kone levinnyt) ravistiko kytkin/vauhtipyörä paljon ennen koneen rikkoutumista? Näin jälkeenpäin on hyvä pohtia minkälainen on rikkoutuneen vauhtipyörän/kytkimen vaikutus kampiakselin laakereihin.
CNG Outback MY14 FB25
Ex Forester MY12 FB20
Ex Legacy MY08 EE20 se oli virhe
Ex Forester MY12 FB20
Ex Legacy MY08 EE20 se oli virhe
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
Kyllä ravisti mutta vain ajoittain, lähinnä ns kylmänä. Miten ravistusta nyt kuvailisi... tuntui polkimessa ja moottori tuntui heiluvan mutta ei kuitenkaan tärisyttänyt koko autoa . Se naputtava ääni oli mistä huolestuin. Meidän Legacyssä on ns liikkeen myöntämä takuu/vakuutus eli auto kytkinremonttiin. Se maksoi työn ja vauhtipyörän, kytkin piti korvata itse. Kytkintä ei laitettu merkkikorjaamossa mutta korjaamo oli hyvin tilanteen tasalla ja käski viedä auton merkkiliikkeeseen tutkittavaksi, kun sivuäänet eivät poistuneet.
Minä mietin samaa kuin sinäkin Ville, että mikä vaikutus vauhtipyörällä on laakerien kestoon. Varmaankin kuormittaa ylimääräistä. Vauhtipyöriä taitaa hajoilla vähän joka valmistajan moottoreissa mutta runkolaakerivauriot taitaa olla aika harvinaisia 80000 ajetuissa koneissa. Ei ole laakerien mitoitus kaikista onnistunein.
Sitä pohdin myös, mikä vaikutus liian matalilla moottorin kierroksilla ajamisella on vauhtipyörän kestoon. Moottorit kyllä jaksavat vääntää aika pienilläkin kierroksilla mutta sillä jatkuvalla jyrinällä ja tärinällä on pakko olla hintansa. Legacyn vaihteet on aika pitkät ja houkutus ajaa liian isolla vaihteella on suuri. Kai jo autokoulussa opetetaan nykyään tarjoamaan seuraavaa vaihdetta kun kierrokset on yli tyhjäkäynnin
. Säästää polttoainetta, muka. Itse en käytä 6. vaihdetta alle 90 km/h mittarinopeudessa, pyrin siihen että kierrokset on aina päälle 1500 ja kovemmalla kuormituksella pari tonnia tai yli. Eikä Subarun dieselissä paljon mitään tapahdukaan alle 2000 rpm.
Minä mietin samaa kuin sinäkin Ville, että mikä vaikutus vauhtipyörällä on laakerien kestoon. Varmaankin kuormittaa ylimääräistä. Vauhtipyöriä taitaa hajoilla vähän joka valmistajan moottoreissa mutta runkolaakerivauriot taitaa olla aika harvinaisia 80000 ajetuissa koneissa. Ei ole laakerien mitoitus kaikista onnistunein.
Sitä pohdin myös, mikä vaikutus liian matalilla moottorin kierroksilla ajamisella on vauhtipyörän kestoon. Moottorit kyllä jaksavat vääntää aika pienilläkin kierroksilla mutta sillä jatkuvalla jyrinällä ja tärinällä on pakko olla hintansa. Legacyn vaihteet on aika pitkät ja houkutus ajaa liian isolla vaihteella on suuri. Kai jo autokoulussa opetetaan nykyään tarjoamaan seuraavaa vaihdetta kun kierrokset on yli tyhjäkäynnin
Legacy 2010 stw diesel
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
Oma edeltävä '08 diesel-Legacy oli 5-lovisella vaihteistolla ja siinä ei kulutuksessa ollut käytännön eroa jos ajoi 80km/h pätkiä nelosvaihteella viitosen sijasta. Sen sijaan tuolloin moottorin kierrokset oli päälle 2000rpm, joka tosiaan koneen luonteen vuoksi on paljon parempi sekä ajajan kannalta (ei tarvitse vaihdella 5->4 jyrkempiin ylämäkiin jne.) että myös moottorin keston/kuormituksen suhteen.
Subaru Outback 2.5i CVT Limited '25
ex-Subaru Outback 2.5i CVT Summit '19
ex-Subaru Levorg GT '16
ex-Subaru Legacy Sedan 2.5i CVT '12
ex-Subaru Legacy Sedan 2.0TD '08
ex-Subaru Outback 2.5i CVT Summit '19
ex-Subaru Levorg GT '16
ex-Subaru Legacy Sedan 2.5i CVT '12
ex-Subaru Legacy Sedan 2.0TD '08
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
>2010 malleissa oleva merkkivalo joka kehottaa vaihtamaan isompaa on mielestäni aivan susi keksintö ja ainakin ko. autossa kehottaa vaihtamaan suurempaa vaihdetta aivan liian aikaisin. Vaikka on "voimaa niin nätimmin käy vähä korkeammilla kierroksilla. Merkkivaloa uskomalla ei ainakaan pitene moottori/voimansiirron käyttöikä.
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
Nuo merkkivalot on kulutus / päätösmittausten laboratoriotestejä varten, oikeassa käytössä niillä ei tee mitään.out kirjoitti:>2010 malleissa oleva merkkivalo joka kehottaa vaihtamaan isompaa on mielestäni aivan susi keksintö ja ainakin ko. autossa kehottaa vaihtamaan suurempaa vaihdetta aivan liian aikaisin. Vaikka on "voimaa niin nätimmin käy vähä korkeammilla kierroksilla. Merkkivaloa uskomalla ei ainakaan pitene moottori/voimansiirron käyttöikä.
BMW 330D xDrive
H-D:t Fat Bob ja XR1200
Aikanaan nautiskeltu:
Forester XT MY10
Outback TD MY10
Forester S-Turbo MY99
Legacy 200 MY92
H-D:t Fat Bob ja XR1200
Aikanaan nautiskeltu:
Forester XT MY10
Outback TD MY10
Forester S-Turbo MY99
Legacy 200 MY92
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
Mulla ainakin toi -08 OB vilkuttaa ekan kerran noin 1500 kiekan kohilla ja toisen kerran sit 3000 kohilla!
Legacy -12 2,5 CVT
Legacy -10 2,5 CVT (ex)
Outback -08 2.0TD (ex)
Legacy -10 2,5 CVT (ex)
Outback -08 2.0TD (ex)
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
Remontin jälkeen vaihdenäyttö ei ole toiminut enkä ole kaivannut sitä takaisin. Ehkä joku ohjelmistopäivitys pimensi sen.
Legacy 2010 stw diesel
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
Saakos udella miten tämä proggis on edennyt vai onko jo valmistunutkin?Ville K kirjoitti:Nelos kohtaan menin samalla kaavalla, mutta vitosesta jatkan itse eteenpäin. Osat on tilattu ja huomenna alkaa purku. Viestin aloittajalta haluaisin kysyä(tai miksi ei muiltakin keneltä on kone levinnyt) ravistiko kytkin/vauhtipyörä paljon ennen koneen rikkoutumista? Näin jälkeenpäin on hyvä pohtia minkälainen on rikkoutuneen vauhtipyörän/kytkimen vaikutus kampiakselin laakereihin.
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
Kone on kasassa ja kehrää nätisti, mutta syystä tai toisesta turbo alkoi vuotaa öljyä imupuolelle. Uutta odotellessa.
CNG Outback MY14 FB25
Ex Forester MY12 FB20
Ex Legacy MY08 EE20 se oli virhe
Ex Forester MY12 FB20
Ex Legacy MY08 EE20 se oli virhe
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
Omassa 92tkm ajetussa -09 dieselissä kytkin täristää kanssa kosteina aamuina ensimmäisillä lähdöillä tai jos auto ei pariin päivään ajossa. Muuten toimii hyvin. Voisi sen kai kohta vaihtaa.
Levorg GT-S - 16
EX-Legacy STW -09 Diesel
EX-Outback 2.5 -07
EX-Impreza GT -99
EX-Legacy 200 -92
EX-Justy Keke edition
EX-Forester 2.0 -07
EX-Impreza WRX -03
EX-Legacy STW -09 Diesel
EX-Outback 2.5 -07
EX-Impreza GT -99
EX-Legacy 200 -92
EX-Justy Keke edition
EX-Forester 2.0 -07
EX-Impreza WRX -03
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
Nostetaan taas aihetta. Onko foorumilaisilla millainen käsitys -10 mallin Legacy/Outback mallien kampiakseli/runkolaakeri vikojen määristä, että onko nuo ilmenneet viat olleet normaali maanantaikappaleiden määrissä ja syistä johtuen vai edelleenkin ns. tyyppivika merkit täyttäviä? Kovin suuria määriä noita ei taida enää kuitenkaan olla tai no jos omalle kohdalle sattuu, niin tilastot ja promillet ei paljoa lohduta.
Vian alkuoireet ilmeisesti hankalasti tunnistettavissa, mutta onko jotain mitä tarkkailla, että huonon tuurin sattuessa kuitenkin moottorin totaalituholta välttyisi? Onko ahkeralla webaston käytöllä ja kärryn vedolla tai sen puuttumisella vaikutusta ongelman ilmenemiseen vai pelkästään arvonnassa käyneellä tuurilla?
Vian alkuoireet ilmeisesti hankalasti tunnistettavissa, mutta onko jotain mitä tarkkailla, että huonon tuurin sattuessa kuitenkin moottorin totaalituholta välttyisi? Onko ahkeralla webaston käytöllä ja kärryn vedolla tai sen puuttumisella vaikutusta ongelman ilmenemiseen vai pelkästään arvonnassa käyneellä tuurilla?
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
Kyl noi 2010 ja uudemmat on ihan silkkaa p***aa tuuria jos konerikko sattuu kohdalle. Jauhiaisen Sakullakaan ei ollut uudempia tiedossa ku pari yksittäis tapausta. Jotwn se 0,5-1% jos sattuis hajoomaan niin ei kyl täytä tyyppivian määritelmää
JDM Legacy GT spec b AT MY04 & JDM Impreza WRX STI spec. C RA WR limited MY05 *harraste lelu*
Forester XS TD -11 Mökkiöljy käyttis Tuned by Artec Power
Ex. Subarut: my99 legacy gt-b, my05 legacy gt spec b, my04 legacy gt spec b, Legacy my04 2.5L stw.
Forester XS TD -11 Mökkiöljy käyttis Tuned by Artec Power
Ex. Subarut: my99 legacy gt-b, my05 legacy gt spec b, my04 legacy gt spec b, Legacy my04 2.5L stw.
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
Oliskohan forumilla ollut kokonaista yksi MY10 josta oli kone hajonnut. Eli tosiaan olikohan 4/2010 kun tuli viimeisin lohko - ja kampuraversio, siitä lähtien ovat kestäneet viritettyinäkin tosi hyvin.
BMW 330D xDrive
H-D:t Fat Bob ja XR1200
Aikanaan nautiskeltu:
Forester XT MY10
Outback TD MY10
Forester S-Turbo MY99
Legacy 200 MY92
H-D:t Fat Bob ja XR1200
Aikanaan nautiskeltu:
Forester XT MY10
Outback TD MY10
Forester S-Turbo MY99
Legacy 200 MY92
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
No oma Outbacki tullu linjalta ilmeisestikin 03/2010, joten tuo viimesin korjaus puuttunee koneesta...toivottavasti ei mitään kriittistä jääny koneeseen saamatta 
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
Onkos näissä viimeisimmät päivitykset saanaissa tuntomerkkinä muovinen imusarja vai onko niitäkin ollut jo -09 ja -10 alkupuolella? Ilmeisesti vain koneen sarjanumero kertoo milloin tehty?
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
Jossain wiki tyyppisellä sivulla oli mainintana että tuo "muovinen" imusarja on euro5:ssa ja metallivaluinen euro4:ssa ja sitten samaisen sivun mukaan on taas palattu metallivalua olevaan imusarjaan -13 paikkeilla? Mutta onko euro5:sta toimitettu -10 vuonna sitten myös metallisella imusarjalla vai ei?
Huoltojen tiskeiltä saa vaan ympäripyöreää vähättelyjä ja totuus vaikuttaa olevan ainakin valtionsalaisuuteen verrattavissa oleva. Ois hienoa, jos Subaru suoraselkäisesti toisi faktaa pöytään osapäivityksistä omistajilleen sitä kysyttäessä.
Huoltojen tiskeiltä saa vaan ympäripyöreää vähättelyjä ja totuus vaikuttaa olevan ainakin valtionsalaisuuteen verrattavissa oleva. Ois hienoa, jos Subaru suoraselkäisesti toisi faktaa pöytään osapäivityksistä omistajilleen sitä kysyttäessä.
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
Koneen edessä lohkon päällä on valmistuskuukausi ja vuosiluku painettu, muistaakseni edestä päin katsoen oikealla, ilmastointikompuran alla.
BMW 330D xDrive
H-D:t Fat Bob ja XR1200
Aikanaan nautiskeltu:
Forester XT MY10
Outback TD MY10
Forester S-Turbo MY99
Legacy 200 MY92
H-D:t Fat Bob ja XR1200
Aikanaan nautiskeltu:
Forester XT MY10
Outback TD MY10
Forester S-Turbo MY99
Legacy 200 MY92
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
Tuommonen printti löytyy kompuran alta 10.2. 19 .... mikä lie tuo 19 
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
Voi olla joku muu numero, mun mielestä tuo näyttäisi helmikuulta 2010 tuo numerosarja.JP_76 kirjoitti:Tuommonen printti löytyy kompuran alta 10.2. 19 .... mikä lie tuo 19
BMW 330D xDrive
H-D:t Fat Bob ja XR1200
Aikanaan nautiskeltu:
Forester XT MY10
Outback TD MY10
Forester S-Turbo MY99
Legacy 200 MY92
H-D:t Fat Bob ja XR1200
Aikanaan nautiskeltu:
Forester XT MY10
Outback TD MY10
Forester S-Turbo MY99
Legacy 200 MY92
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
Ihan mielenkiinnosta, mitäs raati sanoo seuraavanlaisista lohkon laakereista? Kyseessä siis käytetty ehjä lohko jossa laakerit tietty menee vaihtoon, mutta toisesta päittäislaakerista puuttuvat öljyreiät ja öljyura ihmetyttää. Onko uudet laakerit myös tuollaiset vai onko tässä nyt kyseessä se suunnitteluvika jonka takia kampurat porsii?
"Normaalit" laakerit:

Puuttuvat öljyreiät ja öljyura:

"Normaalit" laakerit:

Puuttuvat öljyreiät ja öljyura:

- An expert is a man who has made all the mistakes which can be made in a very narrow field.
- Never be afraid to try something new. Remember, amateurs built the ark. Professionals built the Titanic.
- Never be afraid to try something new. Remember, amateurs built the ark. Professionals built the Titanic.
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
IRC-kanavan puolella aikanaan asiasta oli keskustelua, tosin asiaa tutkaillutta henkilöä ei tuolla ole jokuseen toviin näkynyt niin kuvia/hirmu hyvää faktaa ei ole tarjolla.. sen mitä mieleen itselleni on jäänyt niin muistelen että uusissa laakereissa oli nuo öljykanavat lisätty kaikkiin(?). Tuo vanha ja uusi sarja on käsittääkseni eri varaosanumerollakin, ja kait ainakin aikanaan tuota uratonta sarjaa liikkeet tuputtivat noihin "vanhoihin" koneisiin (ilmeisesti koska tietokone niin sanoo..), vaikka uudemmat kävisivät yhtä hyvin.
Toivottavasti jollain on parempaa tietoa
Toivottavasti jollain on parempaa tietoa
Subaru Outback 2.5i CVT Limited '25
ex-Subaru Outback 2.5i CVT Summit '19
ex-Subaru Levorg GT '16
ex-Subaru Legacy Sedan 2.5i CVT '12
ex-Subaru Legacy Sedan 2.0TD '08
ex-Subaru Outback 2.5i CVT Summit '19
ex-Subaru Levorg GT '16
ex-Subaru Legacy Sedan 2.5i CVT '12
ex-Subaru Legacy Sedan 2.0TD '08
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
Vanha juttu mutta jonkun tiedon mukaan tuo menisi mallilla vuosi, kuukausi, päivä. Eli 19.2.2010 olisi valmistumispäiväJP_76 kirjoitti:Tuommonen printti löytyy kompuran alta 10.2. 19 .... mikä lie tuo 19
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
http://www.sciencedirect.com/science/ar ... 0715001028" onclick="window.open(this.href);return false;
Re: 2010 Legacy diesel koneremonttiin
Mielenkiintoinen linkki! Täältä löytyy raakavedos ilmaiseksi:tapsak4 kirjoitti:http://www.sciencedirect.com/science/ar ... 0715001028
https://www.researchgate.net/profile/Vi ... -motor.pdf" onclick="window.open(this.href);return false;
Latailkaa pois, kun vielä löytyy.