Autona my00 Type-Ra Imppu viislovisella DCCD:llä, johon vaihdettu ongelmitta Exedyn kytkin kolme kuukautta sitten.
Ongelma seuraavanlainen:
Kytkintä painaessa, alkaa hemmetinmoinen meteli. Todella vaikea kuvailla, eikä saa oikein tallennettuakaan ääntä, kuuluu kuitenkin sisälle asti ja herättää huomion myös viereisissä autoissa. Ja se, miksei saa tallennettua, niin luonnollisesti hiljenee kun kaivaa kännyn esiin. Ei siis ilmene jokaisella kytkimen painalluksella, mutta jokaisella ajoreissulla kyllä.
Se itse ääni; hankaava, metallinen kirskunta, todella resonoiva pahimmillaan. Tuo metelin tasokin vaihtelee ihan oman mielensä mukaan. Kun ei pahemmin ääntele, niin vaihteet menee nätisti sisään. Kun taas meteli kovimmillaan, saa oikein työstää et vaihde menee sisään.
Poljin ylhäällä, niin kaikki on ok, ei mitään ylimääräsiä ääniä oli auto paikallaan, tai liikkeessä ja veto päällä.
Oireet alkoin noin viikko sitten ja on pahenemaan päin.
ELI ONGELMA AINOASTAAN KYTKIMEN TYÖJAKSON AIKANA.
Silmämääräsesti tarkasteltu kytkinhaarukan pölykumin alta, haarukka ehjä eikä mitään muutakaan huomiota herättävää löydy. Järjestelmä ilmattu samalla, eikä silläkään vaikutusta. Työsylinterissä ei näy vuodon merkkejä ja nestepinta on pysynyt samassa.
Laatikko irtoaa lähipäivinä parempaa tarkastelua varten, kiitos Kasperin ja tilojen, saas nähä mitä kivaa löytyy.
Onko kellään oireillut samankaltasesti? Hyviä vinkkejä/tietoa otetaan vastaan.
Toivottavasti saitte jotain selkoa...
PS. Motorsportti on ihanaa