Monissa eri ketjuissa on tullut törmättyä kyseisiin oireisiin ja pcv-venttiilin vaihtoa oli muutamassa ehdotettukin, mutta osassa kyseiset oireet olivat nimitetty "normaaleiksi Subaruille" ja neuvot olivat lähinnä "learn to live with it". Omassa tuo moottorijarrun toiminta oli sen verran häiritsevää että asialle oli tehtävä jotakin. Päädyin kokeilemaan tuota pcv-venttiilin vaihtoa ja hieman tutkia mitä sille on mahdollisesti tapahtunut. Mahdollista on myös että väljän pcv-venttiilin kautta auto hukkaa kokoajan pientä määrää moottoriöljyä (jonka olen myös kuullut olevan täysin normaalia Subaruille
Alla kuvassa vanhasta pcv-venttiilistä purettu kara, jonka selvästi näkee kuluneen keskivaiheilta noin 3mm matkalta noin 0,5mm. Uudessa ja vanhassa venttiilissä huomasi myös eron heiluttaessa molempia sivuttaissuunnassa, jolloin vanhassa kuuli selvästi venttiilissä olevan väljyyttä. Lisäksi uutta venttiiliä maltillisesti heiluttaessa karan suunnassa kuuli selvästi "spray purkki kolinan", jonka itse miellän oikein toimivasta venttiilistä kuuluvaksi ääneksi. Vanhassa saman äänen sai kuulumaan vasta kun sitä löi jotain vasten, esim venttiili nyrkissä löi nyrkkiä pöytään

Vaihdon jälkeen liikkeelle lähtö parani merkittävästi, napakka moottorijarrutus katosi sekä korkea tyhjäkäynti kylmällä koneella loppui. Moottoriöljyn kulutukseen en osaa vielä uudella venttiilillä ajetuilla kilometreillä ottaa mitään kantaa. Omasta Subarustani on aina hieman öljyä kadonnut, mutta olen itsekkin mieltänyt tämän normaalin toiminnan piiriin (ei siis tarvitse normaalin vaihtovälin puitteissa lisätä, mutta öljyn pinta on tikun alalaidassa kun on aika vaihtaa öljyt).
Epäilen että autooni ei ollut vielä koskaan pcv-venttiiliä vaihdettu ja kilometrejä oli kertynyt 150tkm ennen kuin itse sen vaihdoin. Pcv-venttiilin osanumero on 11810AA040 ja uuden hain Herttoniemen Laakkosen varaosatiskiltä hinnalla 30e. Mielestäni tuo kyseinen osanumeron venttiili sopii melkein jokaiseen Subaruun, mutta voin olla myös väärässä joten kannattaa itse varmistaa sopivuus ennen venttiilin ostamista. Oma auto 2007 Legacy 2.5L 173hv.
Tuossa vielä video itse venttiilin vaihtoon: https://www.youtube.com/watch?v=YCOuTzuQlAU