Kas, pitääpä tänneki jotain turinoida.
Legacyssa oli ostaessa vakiokajarit etuovissa ja takaoviin runnomalla (rungot väännetty mutkille!?) asennetut MTX:n kolmitiekajarit. Soittimena joku perusmallin pioneeri.
Jossain vaiheessa käyttelin takapenkkiä irti ja iski silmään nuo penkin takana olevat kanttiputket, jotka oli pultattu runkoon. Tuli sellanen fiilis että sehän ihan huutaa subbaria siihen. Kaivelin sitten romuläjiä ja löysin jonkun vanhan koteloprojektin etulevyn, jossa oli 12" reikä valmiina. Sahasin sen sopivaan muoton ja hitsasin pienet korvakkeet putkiin ja levy subbareineen kiinni.
Omasta takaa löytyikin osia seuraavanlaisesti:
Helix P-DSP
Rainbow Amboss 12"
SPL Dynamics S-2604
Aluksi pistin vahvarin etukajareille ja toisen kanavaparin sillattuna tai sterona subin kahdelle puhekelalle. Hyvin hillityt tehot siis. Joku entinen omistaja oli vetänyt yhden RCA-parin konttiin, joten hyödynsin sitä. Subbarin asensin levyn takapuolelle siten, että levyn etupuoli oli kiinni takapenkin vaahtomuovissa.
Ensivaikutelma oli basson osalta varsin kyseenalainen ja laimea. EQ:n ja ääniviiveiden kimpussa tuli oltua lähes päivittäin. Kuitenkin tietyillä kappaleilla basso iski mielettömän ilmavasti ja napakasti. Kokeilin sitten ottaa vielä hattuhyllustä tehdassubin asennuspaikan peitelevyn pois, ja se vaikutti jonkin verran. Pikkuhiljaa basson sointi parani. Syy oli siinä ettei tuota Ambossia oltu koskaan soitettu isoilla tehoilla ja ripustukset olivat edelleen jäykät. Mielenkiintoinen havainto tuli tehtyä siitä, miten resonanssitaajuuden tippuessa EQ-kurvia piti jatkuvasti "siirtää" alaspäin. Kuopat ja korostukset siis siirtyivät alemmas jatkuvasti. Auton omat korostukset toki pysyy paikallaan, mutta em. havainto tuli silti tehtyä.
Kun etukajarien tumppu ääni alkoi ahdistaa, asentelin aikonaan 70% alennuksella ostamani Macromin diskantit, joiden ovh oli tuolloin n. 140€.
Seuraavaksi löysin kirpparilta vanhan Blaupunktin Bremen MP74 -mankan, josta oli etupaneelin mekanismi hajallaan. Pikainen tarkistus kännykällä netistä ja totesin että kyseessä on täysiverinen DSP-soitin. Taisi maksaa alle kaksi kymppiä. Korjasin mekanismin ja kauhukseni huomasin yhden siirtovarren välittömässä läheisyydessä olevan pienen pintaliitoskomponentin roikkuvan lähes irti. Onneksi ei ollut tippunut välille. Pieni juotoshomma ja laite pelitti taas.
Tehonpuute vaivasi ja sattumalta kaverilla oli myynnissä 5-kanavainen Ground Zero tehokkaalla subikanavalla. Vahvistimen vaihdon yhteydessä asensin uudet bassokeskiääniset, jotka ovat mitkä lie Heco -kotikaiuttimien elementit, alunperin boombox-projektiin hankittu. En säälinyt alkuperäisiä kaiuttimia vaan sahasin niistä elementit irti ja laitoin uudet mustalla tiivisteliimalla alkuperäiseen muovirunkoon/sovitteeseen kiinni.
Harmillisesti kaveri oli kadottanut päätteen subbarikanavan langallisen tasosäätimen. Toistaiseki etuovet on ajettu passiivisena kaksitienä ja etukaiuttimille on yhteensä n. 500W tehoa. Subille menee n. 880W. Sittemmin olen lisännyt takapenkin vaahtomuovin ja asennuslevyn väliin suikaleet kovaa vaahtomuovia, jottei takapenkki alkaisi resonoimaan levyä vasten isoilla tasoilla.
Ääni on erittäin mukaansatempaava ja etukaiuttimet menevät alle 40Hz:iin ja tuntuu että ne kestävät melkoisesti tehoa. Ovien vaimentaminen ja asennuspaikan jäykistämien olisi seuraava toimenpide. Ylemmät midbassot jäävät toistaiseksi hyvin vaimeiksi. Subbarin asennuspaikkaa pitäisi myös jäykistää ja subbari suunnata suoraan kohti kuljettajan päätä.
Basso-osasto menee pitkälti suorana n. 25-27Hz:iin, toki korostuksia alimmille taajuuksille on jouduttu laittamaan ihan vaan free-air -asennuksesta johtuen. Kuriositeettinä tosin 40Hz aluetta on pitänyt vaimentaa jopa yli 12dB! Tällä setillä voisi piruuttaan käydä vaikkapa jossain maxboomissa kokeilemassa ilman equtusta.
Subbarin asennus on siis aika erikoinen "vaimentamaton" free-air. Nimittäin takakonttia ei ole mitenkään eristetty. Ainoastaan takapenkki rajoittaa jonkin verran kartion liikettä ja parantaa ehkä hieman tehonkestoa. Bassotoistosta puuttuu lähes kokonaan perinteinen kotelon aiheuttama "paineentunne" ja sen tilalla on auton runkoon (ja sitä myöten persuksiin ja jalkoihin) välittyvät tärinät ja aineeton ja erittäin napakka basso. Subbari toimii samalla hieman dipolibasson tyyppisesti, nimittäin autosta ei sivuillepäin kuulu juurikaan bassoa, mutta eteen ja taaksepäin kyllä.
Etuoviin olen miettinyt aktiivista kolmitietä ja takaoviin voisi vielä nakata toiset midbassot.
Kuva kontista, vahvistin ja prossu on ruuvattu verhoilulevyn alla olevan MDF-levyn alle, varapyörän saa pienellä ponnistelulla käyttöön.
(Magneetin pohjalevy hapettui ollessaan reilun vuoden ulkorakennuksessa suljetussa kotelossa)
Jos joskus jostain jotain mutta kun ei koskaan mistään mitään.